Inariviikkojen juhlavuoden ohjelmassa yli 100 tapahtumaa

25.5.2018
Kymmenettä kertaa järjestettävien Inariviikkojen ohjelma on valmistunut. Ohjelmalehti jaettiin alueen koteihin ja yrityksiin juhannusviikolla ja nyt ohjelma löytyy myös Inariviikkojen verkkosivuilta suomeksi, englanniksi, venäjäksi, inarinsaameksi, pohjoissaameksi ja koltansaamen kielellä. Kieliversiot toimivat matkailualan yritysten ja matkailuneuvonnan tukena.



– Inariviikoilla on tänä vuonna yli sata tapahtumaa eri puolilla Suomen suurinta ja kauneinta kuntaa. Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia, joten esimerkiksi sadekelillä kannattaa tarkistaa ulkoilmatapahtuman paikka Inariviikkojen verkkosivuilta tai somekanavista, kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen muistuttaa.



Avajaiset Sevettijärvellä



Inariviikkojen kymmensiä avajaisia juhlitaan Sevettijärvellä, kolttakulttuurin sydämessä. Avajaisten jälkeen voi jäädä viettämään kesäpäivää Sevettijärvelle kylän monipuolisten tapahtumien merkeissä.



– Avajaispäivän ohjelmassa on Sevettijärven uuden kohtaamispaikan, odotetun ja toivotun Siid Kue'tt eli Kylän kodan avajaiset. Kolttien perinnetalolla on luvassa opastuksia, käsityönäytöksiä ja vanhoja filmejä arkistojen kätköistä. Peuralammella soudetaan kilpaa soutuvenepalkinnosta ja Sevetin Paarissa karaokelaulukilpailun pääpalkintona on sähköperämoottori. Avajaistansseissa Peuralammen Campingillä laitetaan jalalla koreasti Korrâ Tähti -yhtyeen tahdissa.



Inariviikkojen ohjelmasta 20.–29.7. löytyy jälleen kerran perinteisiä kyläjuhlia, kultakisoja, kalastusta, lastentapahtumia, markkinoita, konsertteja, pelimannitapahtumia, taidenäyttelyitä, retkeilyä, tanssia, laulua, teatteria sekä tietysti Gamas Blues ja WaterCross-kisat.



– Kiitos täytyy jo tässä vaiheessa antaa kaikille Inariviikkojen tapahtumien järjestäjille sekä yhteistyökumppaneille ja tervetuloa yleisölle!



Inariviikkojen vuoden 2018 pääyhteistyökumppanina toimii Inergia Oy.

Lisätietoja: 
Mirja Karjalainen, 040 776 7546, mirja.karjalainen@inari.fi



Pressikuvat Media-sivulla.

Inariviikot kokoaa yhteen jo kymmenettä kertaa alueen perinteiset ja uudet kesätapahtumat asukkaiden ja matkailijoiden iloksi. Inarin kunnan kulttuuritoimi järjestää sen kunniaksi kaksi juhlatapahtumaa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa: "Laulaa, soi" -konsertin 25.7. ja "Tanssii"-juhlatapahtuman 27.7. Katso kaikki tapahtumat Inariviikkojen verkkosivuilta.

Inariviikot – tanssii, laulaa, soi, kalastaa, huuhtoo, tarinoi.