Inariviikot etsii jälleen somettajia

18.4.2017
Inariviikot etsii tiimiinsä viittä eri-ikäistä, erilaisista tapahtumista ennakkoluulottomasti kiinnostunutta, vähintään 13 vuotta täyttänyttä somettajaa jakamaan kokemuksensa Inariviikkojen tapahtumista 21.–30.7.2017.

– Ensimmäinen innostunut somettajaehdokas otti yhteyttä jo ennen kuin ehdimme aloittaa somettajarekryn, kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen kertoo tyytyväisenä.

Somettajille pidetään perehdytystilaisuus Ivalossa kesäkuun alussa, mutta muuten somettaminen on itsenäistä.

– Somettaja kertoo omille seuraajilleen niistä tapahtumista, joihin osallistuu yleisönä, yhteistyökumppanina tai järjestäjänä. Me tarjoamme somettajille vapaan pääsyn kaikkiin Inariviikkojen tapahtumiin ja palkitsemme innostavimman somettajan 100 euron lahjakortilla paikalliseen yritykseen.

Inariviikot näkyi sosiaalisessa mediassa somettajien välityksellä ensimmäisen kerran viime kesänä. Somettajat kasvattivat yleisöään kesän 2016 aikana eniten Instagrammissa, seuraajien määrä kasvoi yhteensä lähes 84 %. Prosentuaalisesti eniten uusia seuraajia somekanaviinsa, 23 %, houkutteli Juha Kauppinen ja määrällisesti eniten, yli 450 uutta seuraajaa, sai Siida. Innostavimpana somettajana palkittiin Inku Saijets, joka toi Inariviikoille näkyvyyttä myös saamen kielellä.

Somettajaksi voi hakea 4.6. mennessä kertomalla Facebookissa, Twitterissä tai Instagrammissa aihetunnisteella #inariviikot, miksi olisi hyvä somettaja Inariviikoille.

Lisätietoja Somettajarekry-sivulla sekä somessa: #inariviikot #inariweeks @Inariviikot.

Pressikuvat Media-sivulla.