Inariviikoilla syntyi ennätyksiä ja uusia perinteitä

31.7.2017
Yleisö otti jälleen Inariviikkojen perinteiset ja uudet tapahtumat lämpimästi ja runsaslukuisasti vastaan. Kävijämäärä kipusi hienoiseen nousuun reilulla 11 000 kävijällä. Lisäksi K-Supermarketin superyö veti yhtäjaksoisen 38 tunnin aukiolon aikana ostoksille lähes 60 prosenttia enemmän asiakkaita kuin tavallisen perjantain ja lauantain aukioloaikoina yhteensä.

 



– Vesa-Matti Loiri oli onnellinen saadessaan esiintyä Inarissa ja legendan lausumat sanat konsertin alussa koskettivat varmasti koko yleisöä. "Olen kotona", hän sanoi, Inarin kunnan kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen kertoo.

Loirin tähdittämä Inarin kunnan Suomi 100 -juhlakonsertti myytiin odotetusti loppuun jo ennakkoon ja Watercross-kisojen roisketta seurasi ennätykselliset 2 600 kävijää. Positiivista palautetta ja kiitosta Inariviikoille on satanut erityisesti myös runsaasta lastentapahtumien tarjonnasta.


– Monen tapahtuman kohdalla ilmeni aivan uutta innostusta. Avajaisissa ja markkinoilla nähtiin teatteria ja Pelimannipäivien lisäksi pelimanneiksi innostettiin myös lapsia. Tästä on hyvä jatkaa.



Ensi kesänä Inariviikot järjestetään jo kymmenettä kertaa. Ajankohta tullee olemaan 20.–29. heinäkuuta. Useat uusistakin tapahtumista ovat saamassa jatkoa.



– Vuoden 2018 Inariviikoilla yritetään lyödä ainakin tänä kesänä syntynyt neljän tunnin tikanheiton pohjatulos 4 326 pistettä. Gamas Bluesit tullaan järjestämään 20.–21. heinäkuuta ja toki myös Ivalon Pelimannipäiviä vietetään tuttuun tapaan heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Ivalojoen iltamelonnasta jäi tällä kertaa 10 halukasta rannalle, kun enempää ei voinut ottaa joelle mukaan, joten tällekin tapahtumalle voimme odottaa jatkoa. 



Tapahtumia voi jo ilmoittaa mukaan vuoden 2018 ohjelmakalenteriin Inariviikot.fi-sivuilta löytyvällä lomakkeella. Inariviikkojen 2017 innostavin somettaja valitaan syyskuussa ja samalla kaikkien palautteen yhteydessä yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kaksi kappaletta 10 euron lippua Elokuvateatteri Aslakiin. Palautelomake löytyy osoitteesta www.inariviikot.fi.



– Innostavimman somettajan valinnasta tulee vaikea, sillä he kaikki olivat riemastuttavan aktiivisia. Palautteen yhteydessähän voi ilmoittaa oman suosikkisomettajansa, siitä voisi olla meille apua valinnassa, Mirja vihjaa.

Lisätietoja: kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen, 040 776 7446, mirja.karjalainen@inari.fi