Kaamasen avoimien ovien päivä
Tervetuloa Kaamasen avoimien ovien päivään!
Kaamasen kyläyhdistys järjestää Avoimet Ovet -tapahtumapäivän Inarin kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi. Kyläyhdistys on koonnut kylän toimijat yhteen ja kukin järjestää päivän aikana omaa ohjelmaa 22.7.26 kello 12-18. Päivän aikana saa kiertää eri puolella kylää, ottaa osaa mm. lastentapahtumaan, linnunpöntön rakentamiseen, lintuvisaan, kalastukseen, koirien rapsutukseen, suopungin heittoon, saumurikouluun ja nauttia Kaamasen taitajien näyttelystä.
Tervetuloa osallistumaan niin kyläläiset kuin vieraat, tarjolla on mukavaa tekemistä ja näkemistä kaikenikäisille
Tapahtumapaikat
- Kotakahvila Vaibmu - (4-tien varressa Vastusjärven pään parkkialue) läheisellä luontopolulla tehtäviä, joita koko perhe voi suorittaa. Kaikki polun kiertäneet osallistuvat kuukausiarvontaan ja jokaiselle polun kiertäneelle annetaan yllätyspussi Kaamasen avoimien ovien päivänä!
- Jokitörma - Kaamasen taitajien näyttely ja saumurikoulu. (Kaamasentie 2709). Kaamasessa asuu monia taitajia, joiden tuotoksia on ensimmäistä kertaa esillä. Mukana myös tuttujen konkareiden tuotteita. Näyttelystä löytyy käsitöitä, kirjoja, taidetta, taide-esineitä ym. Näyttely on avoinna ja saumurikoulua pidetään lisäksi myös 23.7. ja 24.7. klo 12-18.00. Saumuriopena Kaamasen kasvatti Marja-Liisa Tammela
- Kaamaseen Kievari - Lastentapahtuma (Kaamasentie 2855)
- Kaamasen kyläyhdistys - Peräkonttikirppis Kaamasen kievarin pihalla. Myynnissä Kaamasen kyläpaitoja 15 Euron hintaan ja kylälehteä 5 eurolla
- Lapinsodan muistomerkki – (Kievarilta n. 3 km pohjoiseen)
- Nuorgamin Jounin kauppa - Suopunginheittoa ja poromiehen tarinaporinaa (Kaamasentie 3580)
- Tuuruharjun Luontopolku (sijainti Karigasniemen tien risteyksestä Utsjoen suuntaan n 1 km). 3km luontopolku omatoimisesti kauniissa Tuuruharjun ja Kaamasjoen maisemissa.
- Neljän Tuulen tupa – Pihalinnut ja lintupönttötyöpaja, jossa voit halutessasi lunastaa valmiin pöntön itselle (8 €), (Kaamasentie 3831)
- Huskyfarmi - Ferme des Huskies – (Toivoniementie 1399) Tiimi kutsuu sinut lämpimästi kokemaan ainutlaatuisen elämäntapamme vierailulla kennelissämme. Vierailusi aikana tapaat 47 pohjoismaisen koiran lauman ja näet päivittäiset rutiinimme, jotka määrittelevät päivämme. Kun tutustut jokaiseen koiraan ja kuuntelet tarinoitamme, näet ihmisten ja koirien välisen ainutlaatuisen siteen ja harmonisen yhteyden. Otamme vierailijoita vastaan klo 12.00–18.00. Sisäänpääsy on ilmainen. Arvostamme vilpittömästi kaikkia lahjoituksia ja avustuksia, jotka auttavat varmistamaan koiriemme hyvinvoinnin.
- Kaamaseen kalastuskunta – Neljän tuulen tuvalla (Kaamasentie 3831)
- Muotkan Ruoktu - Yllätystapahtuma (Karigasniementie 2281)
- Giellajohka - Kalastustapahtuma, saa lainaksi kalastusvälineitä. (Karigasniementie 2920)
- Sevetin Rallimuseon avajaisten road show: Neljän tuulen tupa klo 12-15, Kaamasen kievari n. klo 15-18
Jokaisessa paikassa on jaossa kartta Kaamasen kylän tapahtuma-alueesta. Vähintään neljässä (4) paikassa vieraillut ja leiman kerännyt saa lunastaa itselle marjastusämpärin muistoksi mukavasta Kaamasen kyläpäivästä.
Toivotamme kaikkia osallistumaan mielenkiintoiseen suunistuspäivään Kaamasessa.