Suomen suurimman ja kauneimman kunnan kesätapahtumat
Inariviikkojen tavoitteena on vuodesta 2009 alkaen ollut koota yhteen alueen perinteisiä kesätapahtumia ja tuottaa uutta kesäohjelmaa niin asukkaiden kuin matkailijoidenkin iloksi.
Inariviikot on vakiintunut noin kymmenpäiväiseksi tapahtumasarjaksi heinäkuun lopussa. Ohjelmistosta löytyy kesätapahtumia kaikenikäisille – on kyläjuhlia, kultakisoja, lastentapahtumia, markkinatunnelmaa, konsertteja, kirkkotapahtumia, pelimannitapahtumia, taidenäyttelyitä, retkeilyä, tanssia, laulua ja teatteria.
Tapahtumien kävijämäärä on noussut tasaisesti ensimmäisten vuosien alle 10 000 kävijästä edellisvuosien noin 11 000–13 000 kävijään. Joka vuosi on ollut uskallusta kokeilla uutta ja toisaalta on pystytty luopumaan tapahtumista, joiden vetovoima on yleisön tai talkoovoimien osalta hiipunut.
Yhteistyössä Inariviikkoja ovat toteuttamassa Inarin kunta sekä paikalliset yhdistykset, yritykset sekä yksityiset voimamiehet ja -naiset. Yhteismarkkinoinnin avulla myös pienet kylätapahtumat, kokeiluluontoiset kulttuuritapahtumaponnistukset sekä aloittavat tai uutta kehittävät yrittäjät saavat näkyvyyttä.
Inariviikoista on tullut tärkeä osa paikallisten asuinviihtyvyyttä sekä alueen tunnettuuden ja vetovoimaisuuden kehittämistä kesämatkailukohteena. Inariviikot tanssii, laulaa, soi, kalastaa, huuhtoo ja tarinoi.