Rouheaa tarinankerrontaa ja musiikin monipuolisuutta - Juurakko perjantaina 28.7. Sajoksessa

26.7.2023
28.7.2023 Sajoksessa esiintyy vivahteikasta juurimusiikkia ja tarinankerrontaa huokuva Juurakko. “Olemme innoissamme tulossa esiintymään! Luvassa on lämmintä tunnelmaa ja yleisökontaktia. Juurakolla on paljon pohjoiseen ulottuvia tarinoita ja on kiva tulla esittämään niitä paikan päälle. Se on aina erityistä” - Minsku Tammela

Juurakon ytimessä on kaksi asiaa: kansanperinteistä ja muista mielenkiintoisista tarinoista ammentava tarinankerronta, sekä juurimusiikki ja soundeilla leikittely. Roots-musiikki, etenkin bluegrass ja blues kuuluvat isosti Juurakossa. Jalansija on vahvasti myös suomenkielisessä kansanmusiikissa, ja yhtyeen kappaleet pohjautuvat runolaulupoljentoon. Monipuolisuus ja leikillisyys pulpahtelevat pintaan viisihenkisessä yhtyeessä, jonka soitannassa kuuluvat mm. jouhikko, sikarilaatikko, matkaharmoni ja kampa. Perkussion kekseliääseen soittimistoon lukeutuvat mm. kulhoja ja kukkaruukkuja. Konsertissa soi myös erityinen plankuksi nimetty kaksikielinen bassosoitin, jota Anna Wiksten soittaa. Omalaatuisen soitinyhdistelmän keskiössä on moniääninen laulanta; kaikki yhtyeen jäsenet myös laulavat.

Yhtyeellä onkin vankka tausta juuri laulussa. Juurakon jäsenet tutustuivat toisiinsa opiskellessaan Pop-jazz-konservatoriossa ja ensimmäisen yhteisen lauluyhtyeen taipaleen jälkeen jäsenistö tapasi kantelisti Eija Kankaanrannan. “Ihastuttiin toistemme tapaan tehdä musiikkia. Päätettiin, että jotain pitää alkaa tekemään yhdessä,” kertoo Minsku Tammela. Siitä lähti muodostumaan vuonna 2011 perustettu Juurakko.

Yhtye oli Emma-gaalassa Vuoden etnoalbumi -ehdokkaana vuonna 2014 ja nappasi vuoden artisti -tittelin vuoden 2020 Etnogaalassa. Juurakko on kiertänyt konsertoimassa mm. Ruotsissa, Ranskassa, Tanskassa sekä Viipurissa. Yhtyeen tyyli on vuosien varrella kiteytynyt. Erikoiset soittimet, vahva laulu tarinoineen ja kekseliäs soundien käyttö kuuluvat yhtyeen tuotannossa, joka käsittää kolme julkaistua levyä.

Musiikillinen taival sisältää myös erilaisia projekteja ja yhteistyökuvioita. Yhtye on muun muassa tehnyt podcast-sarjan, joka on kuultavissa Radio Helsingin sivustolla.

https://www.radiohelsinki.fi/ohjelma/juurimultaa/

Syksyllä tie vie Tanskaan nykymusiikin ja -oopperan alalla toimivan kollektiivin Figura Ensenmblen vieraaksi.

Juurakko_2017_JanneMikkila_3_WEB.jpg

Ensin yhtye kuitenkin suuntaa Inariviikoille. Jouhikon lisäksi perkussioita ja kampaa soittava Tammela viettää itse paljon aikaa läntisessä Lapissa sukunsa tilalla. Läheinen suhde pohjoiseen on muodostunut myös Lapin suomenkielisen kansanmusiikin tutkimuksen kautta.

Yhtye on malttamattomin mielin tulossa esiintymään Sajokseen ja tutustumaan Inarin kesään!

Yhtyeen monipuolista laulaja-jouhikonsoittajaa Minsku Tammelaa haastatteli 25.7.2023 Heli Valkama.