Okra Playground on Inariviikkojen pääesiintyjä – useita konsertteja myös Elokuvateatteri Aslakin jäähyväisiksi

23.6.2022

Suomen suurimman ja kauneimman kunnan kesätapahtumat on jälleen koottu 22.–31.7.2022 järjestettävien Inariviikkojen tapahtumakalenteriin. Luvassa on tuttuun tapaan kesätapahtumia kaiken ikäisille – on kyläjuhlia, kultakisoja, lastentapahtumia, markkinatunnelmaa, konsertteja, kirkkotapahtumia, pelimannitapahtumia, taidenäyttelyitä, retkeilyä, tanssia, laulua ja teatteria ympäri laajaa Inarin kuntaa sekä tietysti Watercross-kisat Ivalossa.

"Inarin kulttuuritoimi järjestää Inariviikoilla useita konsertteja. Koska Inariviikot ovat perinteisiä ja uusia kesätapahtumia yhdistevä kokonaisuus, halusimme myös konsertteihin samanhenkisiä, luonnonläheisiä esiintyjiä", kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen kertoo.

 

Elektrofolk-yhtye Okra Playground konsertoi 26.7. Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa

Elektrofolkyhtye Okra Playground yhdistää traditionaaliset instrumentit moderneihin äänimaisemiin, isoon soundiin ja vahvoihin lauluharmonioihin. Yhtyeen musiikki ponnistaa suomalaisesta kansanperinteestä, mutta kurkottaa genren ulkopuolelle elektroon ja poprockiin.

"Etsimme Inariviikkojen pääkonserttiin esiintyjää, joka toisi lavalle juurekasta kansanmusiikkia jollain erikoisemmalla, nykyaikasella kosketuksella. Okra Playground on juuri oikea yhtye jatkamaan aiemmin Inariviikoilla kuultujen Gájanaksen ja Mimmien polkua", Karjalainen hehkuttaa.

Inarissa Okra Playground on Karjalaisen arvion mukaan monelle vielä vieras, mutta maailmalla yhtye on jo kerännyt täysiä yleisöjä aina Malesian Rainforest Music Festivalilta Flow Festivaliin ja keikkaillut muun muassa Pohjoismaissa, Virossa, Saksassa, Belgiassa, Iso-Britanniassa ja Hong Kongissa. Yhtyeen kolmas levy julkaistaan loppusyksystä 2022.

"Kolmen naislaulajan vahvat äänet, ajattomat tekstit, hypnoottiset rytmit ja musiikin mystinen energia kuljettavat kuulijan sekä kaukomatkoille että takaisin kotiin."

Inariviikkojen pääkonsertti järjestetään Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa, Inarissa tiistaina 26.7. klo 19–21.

Jäähyväiset kunnalliselle Elokuvateatteri Aslakille

Elokuvateatteri Aslakin viimeistä kesää kunnallisena elokuvateatterina juhlistavat kaksi konserttia. Ensimmäistä niistä tähdittää oululainen Peltokurki, joka on kahden laulaja-lauluntekijän, Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama symbioottinen duo.

"Peltokurjen musiikkia pidetään aseista riisuvan rehellisenä ja kuulijaa lähelle tulevana. Tekstit ja tarinat ovat laulujen keskiössä ja koskettavat, elämältä maistuvat sanoitukset saavat näkemään vaikeissakin asioissa toivoa. Kipeän kauniiden maailmojen ja järkähtämättömän läsnäolon sanotaan tekevän yhtyeestä väkevän kokemuksen niin levyltä kuin livenä", kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen sanoo.

Peltokurki julkaisi esikoisalbuminsa Peltokurki I keväällä 2021. Tällä hetkellä tekeillä on kaksikon toinen albumi. Peltokurjen Inariviikot-konsertti on sunnuntaina 24.7. klo 16:30–17:30 Ivalossa, Elokuvateatteri Aslakissa.

Keskiviikkona 27.7. klo 19:00–20:15 Elokuvateatteri Aslakin lavalle saapuu Konsertti tuli kylään -kiertueen myötä Dimitri Keiski ja Tuubakimalainen. Ruotsissa syntyneen Dimitri Keiskin juuret ovat Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Ruotsin True Talent -voittonsa jälkeen Suomeen muuttanut Keiski tuo Tuubakimalaisten kanssa Ivaloon konsertillisen rokkihittejä.

"Taiteen edistämiskeskuksen tukeman konserttisarjan konsertteja on järjestetty mitä moninaisimmissa paikoissa vuodesta 2012. Mukavaa saada kiertue taas kylään!"

Elokuvateatteri Aslak jatkaa toimintaa vuoden loppuun siirtyen vähitellen Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteen uusiin tiloihin.

"Silloin myös elokuvateatterin nimi muuttuu, mutta toiminta jatkuu yhä aktiivisena", kulttuurisihteeri kertoo.

---

Liput ennakkoon Inarin kunnantalolta

Ennakkoliput Inariviikkojen konsertteihin ovat myynnissä 20.6.–1.7.2022 Inarin kunnantalon infossa ma–to klo 9–15 ja perjantaisin klo 9–11. Konserttipaikalla lippuja myydään tunti ennen konsertin alkua. Okra Playgroundin konsertin väliajalla voi ostaa tarjoiluja Suomen pohjoisimman Luomua-ravintolasta, kahvila Čaijusta.

Kaikki Inariviikkojen tapahtumat löytyvät osoitteesta inariviikot.fi.

Lisätietoja: Inarin kunnan kulttuurisihteeri Mirja Karjalainen, 040 776 7546, mirja.karjalainen@inari.fi

Pressikuvat: Inariviikot 2022

Inariviikot on koonnut vuodesta 2009 alkaen yhteen alueen perinteisiä kesätapahtumia ja tuottanut uutta kesäohjelmaa niin asukkaiden kuin matkailijoidenkin iloksi ympäri Suomen suurinta ja kauneinta kuntaa. Kunnan toteuttaman yhteismarkkinoinnin avulla myös pienet kylätapahtumat, kokeiluluontoiset kulttuuritapahtumat sekä aloittavat tai uutta kehittävät yrittäjät ovat saaneet näkyvyyttä.