Inariviikot avausta vaille valmiina

16.7.2018
Kymmenennet Inariviikot alkavat perjantaina 20.7. runsaalla tapahtumakattauksella. Avajaisviikonloppuna on tarjolla mitä erilaisempia tapahtumia aina Sevettijärvellä järjestettävistä avajaisista ja kolttakulttuuritapahtumista CMX:n keikkaan Inarissa.

– Inariviikot alkoivat kulttuurisihteeri Anita Kumpulaisen ja työryhmän hakemalla Leader-hankkeena nimeltä Inarin Lapin kesä. Tarkoituksena oli koota Inarin kesätapahtumat yhden nimen ja selkeän ajankohdan alle, jolloin matkailijat ja kuntalaiset saisivat kokea mahdollisimman suuren kattauksen Inarin monipuolisia tapahtumia nonstoppina. Leader-hankkeen vetäjänä toimi Eija Nevalainen. Juhlavuonna haluamme kunnioittaa hänen muistoaan ja kiittää hänen suurta työpanosta Inariviikkojen eteen. Eija oli myös minulle, uudelle kulttuurisihteerille, suuri apu ja tuki työsuhteeni alussa, Mirja Karjalainen kertoo.

Vuodesta 2010 alkaen Inariviikot piti saattaa lentoon kulttuuritoimen omin voimin.

– Ensimmäisen vuoden jälkeen oli jännittävä koota Inariviikot uudelleen, tehdä tapahtumasta omanlaisensa. Kiitän suuresti niitä talkoolaisia, jotka ovat oman yrityksensä, yhdistyksensä tai muun työnsä ohessa olleet luomassa tapahtumia Inariviikoille. Monenlaista ohjelmaa on vuosien varrella nähty. Inarin Lapin kesä -tapahtumassa ensimmäisenä vuonna vietettiin Sevettijärven kyläjuhlia. Nyt ympyrä sulkeutuu, kun vietämme siellä avajaisia. Perinteisimmät tapahtumat ovat säilyneet, koska niillä on ollut vuosikymmenten perinteet jo ennen Inariviikkoja. Jokainen tapahtuma on toivoakseni kuitenkin saanut lisää tuulta purjeisiin yhteismarkkinoinnin ja Inariviikot-kattonimen alla.

Inariviikkojen ohjelmassa on joka vuosi ollut jotain uutta.

– Inariviikot on suuri ponnistus ja koostuu jokaisesta pienestäkin tapahtumasta, jonka joku on nähnyt tärkeäksi toteuttaa. On ollut ilahduttavaa huomata, miten moni on nähnyt Inariviikkojen potentiaalin. Inariviikoille tulee mielestäni jatkossakin olla matala kynnys lähteä mukaan, koska kulttuuritoimi tarvitsee yrityksiä, yhdistyksiä ja järjestöjä mukaan, jotta Inariviikot saavat jatkoa.

Myös yleisöllä on tärkeä roolinsa Inariviikkojen onnistumisessa.

– Osallistumalla tapahtumiin yleisö antaa järjestäjille motivaatiota järjestää tapahtuma uudelleen. Tsempataan toisiamme, jotta saamme näytettyä Inarin parasta! Houkutellaan ystävät ja asiakkaat mukaan kokemaan Lapin kesätapahtumien koko kirjo!

Somettajat kansainvälisen viestinnän tukena

Inariviikkojen somettajiksi on valittu Emmi Leivo, Samuli "Teho" Majamäki, Salme Kiviniemi, Aleksandra "Sasha" Degtiareva ja Ana Teresa André.

- Venäläinen valokuvaaja Sasha ja hänen portugalilainen kollegansa Ana kertovat meille somessa Inariviikkojen tapahtumista ulkomaalaisen matkailijan näkökulmasta. He myös tukevat Inariviikkojen omien somekanavien kansainvälisessä sisällöntuotannossa, Mirja iloitsee.

Inarin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Emmi ja toimistotyöntekijänä kunnassa työskentelevä Salme muodostavat paikallisen sometiimin ja Soljun kanssa Laulaa, soi -juhlakonsertissa lavalle nouseva monisoitintaiteilija Teho Majamäki puolestaan tuo somenäkyvyyteen kenties kurkistuksen myös kulissien taakse.

Ajantasaiset ohjelmatiedot ja kävijämäärien ilmoittaminen verkkosivuilla

Ohjelmatiedot kannattaa ensisijaisesti tarkistaa Inariviikkojen verkkosivuilta www.inariviikot.fi. Tapahtumajärjestäjät voivat ilmoittaa muutoksia ohjelmassa jo oleviin tapahtumiin verkkosivuilla olevalla lomakkeella.

– Olemme lisänneet nettisivuille myös lomakkeen, jolla tapahtumajärjestäjät voivat ilmoittaa kävijämäärät ja lähettää meille kuvan tapahtumasta vaikka heti tapahtuman jälkeen, Inariviikkojen jälkeen ansaitulle kesälomalle jäävä kulttuurisihteeri vihjaa.

– Inariviikot koostuu juhlavuonna yli sadasta tapahtumasta. Jokainen tapahtuma on tärkeä ja Inariviikkojen kokonaisyleisön laskemiseksi me kulttuuritoimessa haluamme tietää ihan kaikkien tapahtumien kävijämäärän.

Lisätietoja: Mirja Karjalainen, 040 776 7546, mirja.karjalainen@inari.fi

Pressikuvat Media-sivulla.

Inariviikot kokoaa yhteen jo kymmenettä kertaa alueen perinteiset ja uudet kesätapahtumat asukkaiden ja matkailijoiden iloksi. Inarin kunnan kulttuuritoimi järjestää sen kunniaksi kaksi juhlatapahtumaa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa: "Laulaa, soi" -juhlakonsertin 25.7. ja "Tanssii"-juhlatapahtuman 27.7. Katso kaikki tapahtumat Inariviikkojen verkkosivuilta.

Inariviikot – tanssii, laulaa, soi, kalastaa, huuhtoo, tarinoi.